keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Viisaita päitä

* * *

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui ravintola Rentukassa jo toista kertaa. Kenties tilan ravitsemusliikkeellinen olemus sai läsnäolijat replikoimaan hilpeästi. Oli miten oli, vaikuttaa siltä, että hauskoja juttuja keksivät enimmäkseen samat henkilöt, jotka ovat lähes poikkeuksetta miespuolisia.

Ennen yliopiston hallituksen opiskelijaedustaja Lintulan (P&D) puheenvuoroa edustajiston puheenjohtaja Miettinen (JYVIVA) tiedusteli, aikooko Lintula tulla puhumaan mikrofoniin.
Ylioppilaskunta-aktiivi Qvist (P&D) oli omaksunut välihuutelijan roolin ja hihkaisi: "Tartu mikkiin!"

Lintula, joka tunnetaan pitkistä ja seikkaperäisistä selvityksistään, lupasi tämänkertaisen esitelmänsä aluksi: "Pidän puheeni mahdollisimman lyhyenä kuten toivon muidenkin tästä eteenpäin pitävän."
Kuulijoita nauratti kovasti, sillä olihan toki vaikea kuvitella sitä mahdottomuutta, että Lintula puhuisi lyhyesti. Lintulan mahdollisimman lyhytkin kun on tunnetusti keskimittaista pidempi.

Tietohallintokeskuksen (THK) opiskelijaedustajat Lehtonen (SD) ja Qvist halusivat kumpikin käyttää puheenvuoron raportoidakseen THK:n kokouksesta, johon he olivat osallistuneet.
Lehtonen: "Joo, minulla ja Qvistillä on varmaan samaa asiaa, mutta me kerrotaan eri tarina."

Suurta hilpeyttä herätti Lehtosen huomautus tietohallintokeskuksen toimijoiden kirjanpidollisen osaamisen rajallisuudesta: "Oli nähtävissä, etteivät isot miehet osaa tehdä poistoja."

Lehtosen ja Qvistin raporttien jälkeen puheenjohtaja Miettinen päätyi tiedustelemaan edustajistolta: "Onko muuta kysyttävää tietohallintokeskuksen kauhutarinoista?"

Ylioppilaskylän kiinteistöpäällikön vt. sijaiseksi valittu entinen ylioppilaskunnan työntekijä Järvinen selvitti kansantajuisesti ylioppilaskylän uusien asuintalojen rakennushanketta:
"Toinen talo ei pysy pystyssä, kun toiseen tehdään paalutuksia."
Lisäksi hän osasi muotoilla ymmärrettävästi syyn, miksi rakennushankkeeseen ei ole vielä saatu tarpeeksi rahoitusta: "Siellä [paikassa, mistä rahaa anottiin] oli kaksi kasaa papereita, ja meidän anomuspaperimme ei päässyt plus- eikä miinuskasaan, vaan jäimme niiden välille."

Yliopiston ruokailutoimikuntaan esitettiin viittä henkilöä kuudesta hakijasta. Edustaja Lopéz-Lehto (JYVIVA) esitti omaa suosikkiaan: "Hänellä on muun muassa sellaisia etuja kuin keliakia."

Pääsihteeri Hautamäki selvitti ylioppilaskunnan omistaman Wisehead Oy:n toimialaa: "Wiseheadit eivät myy viisaita päitä, vaikka niin voisivat tehdä."

* * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti